Joulukalenterin luukku 12!

Ja näin avataan kahdestoista luukku joka onkin jo puoli väli kalenterissa. Luukusta paljastui kertomaan vanhempi kissamme Pörri omasta elämästään. Eli annetaan puheenvuoro hänelle.

Hei olen Pörri. Olen 10- vuotias ja tyttö kissa. Minun tuloa tähän perheeseen ei oltu suunniteltu ja aluksi lasten vanhemmat oli sitä mieltä ettei oteta kissaa, mutta kyllähän ne lopulta asiaan suostuivat.

Tarinani tässä perheessä alkoi siitä kun kaksi siskosta Heli ja Laura tuli synnyin kotiini perheen isän kanssa. Oli siis vuosi 2004 kesä aikaan. Siellä talon emäntä sanoi että heillä on paljon vierotus ikäisiä kissoja ja tietenkin siskokset halusivat kissan. No he valitsivat pentueesta minut ja veljeni Lissun. Perheen isälle lapset ei kertoneet mitään vaan he laittoivat meidät laatikkoon, pehmustivat sen pyyhkeellä ja tekivät ilmareiät.

Lähdimme ihmisten mukana heidän kotiin. Perheen isä ei huomannut meitä ihmetteli vain laatikkoa, mutta kotiin tullessa perheen äiti huomasi heti että jotain tuolla on. No siskokset näyttivät meidät äidille ja sanoivat että saivat kaksi kissaa. Kuulimme kun he riitelivät jäämmekö kotiin, mutta katsoimme niin hellyttävästi että saimme jäädä.

Kuitenkin veljeni päätti lähteä tutustumaan paikkaan ja katosi hetkeksi. Olin sisällä kauhean huolestunut mutta hetken päästä hän palasi takaisin. Onneksi, pelkäsin jo että hän katoaa jonnekin enkä näe häntä enään. No tutustuimme siinä sitten perheeseen joka oli mukava.

Tykkäsimme juosta aina rallia sisällä niin että tavarat lensivät. No siitä sitten meille välillä suututtiin. Mutta anteeksi saatiin hetken päästä aina. Ja sohvia oli välillä niin mukava tuhota. Oi niitä hyviä muistoja.

Myös saimme halutessamme mennä ulos vapaana ja oi se ihanuus kun kiivettiin puihin ja jahdattiin pikku eläimiä. Kyllä sitä saalista joskus tuli ja se sitten jaettiin puoliksi tietenkin.

Valitettavasti veljeni sairastui 2007 vuonna pahasti. Muistan vieläkin sen kun veli oli kipeä eikä pystynyt kunnolla edes syömään. Kunto romahti todella nopeasti ja pahintahan siinä oli etten voinut auttaa häntä. Nukuin kuitenkin hänen vieressään aina että hänen oli hyvä olla. Siinä vaiheessa omistajat sanoivat vievänsä veljeni eläinlääkäriin ja hyvästelin hänet varmuudelta koska tiesin että jotain on vialla ja pahasti. Eläinlääkäristä he palasivat laatikon kanssa jonne veli oli laitettu. Valitettavasti hänet jouduttiin lopettamaan ettei hän joudu kärsimään kipuja. Hautasimme veljeni koti pihalle ja lämmöllä jäin muistelemaan häntä.

Alussa oli outoa ilman veljeä, mutta siihen tottui. Mutta nytten on sitten itse selvitty tänne asti vuoteen 2014. Joten mitä elämääni nytten kuuluu. Jatkoin normaalia elämää veljen pois menon jälkeen.

Itse en ole nirso millekään ruualle vaan minulle maistuu kaikki. Syön melkein mitä vaan mitä minulle tarjotaan. Hyitä on hedelmät ja vihannekset, paitsi jos jossain purkkiruuassa on seassa vihanneksia niin silloin ne käy.

Tykkään myös paljon nukkua sängyillä, mutta välillä on myös mukavaa nukkua pöydillä ym. huonekaluilla. Joskus on myös hauska suututtaa omistajia ja nukkua heidän tietokoneensa päällä ja katsoa miten käy.

Sitten tapahtui kauheuksia. Muistan vieläkin sen päivän kun perhe toi koiran kotiin. Olin siihen asti sisäsiisti, mutta kaikki huomioivat alussa koiraa enkä ollut ainut eläin ja ainut huomion kohde joten suutuin. ja mitä muutakaan tein kun osoitin mieltä välillä tekemällä pieniä yllätyksiä lattialle. No nyt kun ajattelee niin olihan se vähän ilkeää, mutta mustasukkaiseksi sitä kun tulin en ajatellut asiaa enempää.

Nykyään koiran kanssa ei tulla muuten kauhean hyvin toimeen, mutta välillä samassa sängyssä sovussa nukutaan ja arvatkaa vaan kun omistaja menee jääkaapille ja ottaa kinkkuja. Molemmat siinä sitten kerjätään jos jotain tippuisi meillekin. Pitää aina joskus olla sovussa koiran kanssa kun ei sitä aina jaksa tapella.

Joskus kesällä teen katoamistemppuja tai tein ennen en enään jaksa sellaista. Lähdin joskus kotoa ja tulin vasta useitten päivien päästä takaisin. No olihan omistajat huolissaan aina palaanko takaisin ja sen takia en paljoa viitsinyt kadota. Välissä söin ja jahtasin rottia ym. luonnon eläimiä, mutta paras se on kotona saatu ruoka.

Muistan myös sen kun kuulin että yhdellä omistajallani on syntymäpäivät niin jahtasin rotan luonnosta ja odotin että synttärisankari tulee ulko-ovelle. No kun näin hänet siinä juoksin rotan kanssa kauheaa vauhtia ja jätin jalkojen juureen hänelle. Ajattelin että hän tykkäisi siitä lahjasta, mutta pyh heitti sen vain pois. No se oli viimeinen kerta kun lahjaksi rotan jahtasin.

Nykyäänkin elän loikoilupäiviä talossa ja joskus muistuttelen koiraa kumpi tuli eka taloon.

 

Hyvää joulun odotusta kaikille!